2 X mainos

Ensin mainostetaan Tekstiilikulttuuriseuraa ja sen uusia fb-sivuja.https://www.facebook.com/tekstiilikulttuuriseura/. Seura on pieni, mutta luonnollisesti kerrassaan mainio. Reilun kahden vuoden henkilökohtaisella hallituskokemuksella voin sanoa, että pienin voimin on järjestetty kiintoisia jäsentapaamisia. Ja hyvää seuraa tänäkin keväänä: Teatterimuseon näyttelyyn Unelmien kuteet tutustutaan oppaan johdolla, järjestetään luento ja työpaja yhteistyössä Espoon työväenopiston kanssa Taidon päivänä ja toukokuussa tehdään retki Ruukin kehräämöön Mathildedaliin. Kannattaa liittyä:-)

Viime torstaina seuran jäsentilaisuudessa tehtiin uudesta huopaisesta kierrätysmateriaalista Green Craftista nopsa helminauha. Voisi siitä itsekseen tehdä jotain muutakin. Jos vaikka punoisi pienen maton töihin jalkojen alle, kun istua kököttää koneen ääressä ja lattia on kylmä.

Työpajan lisäksi tutustuimme Virpi Siiran näyttelyyn. Hänethän monet tuntevat sekä Omakoppa-blogista että omintakeisista virkkauskirjoista. Siira oli itse esittelemässä näyttelyään ja taas kerran tuli todettua, että näyttely näyttäytyy aivan erilaisena, kun joku siitä kertoo. 

Siiran esittely oli todella kiinnostava ja sympaattisen henkilökohtainen. Antoi ajateltavaa. Näyttely on  vielä viikon verran Craft Cornerin Taitomaailmassa, joten sen ehtii vielä näkemään.

Lukulistalla: Munankuorimosaiikki

Tämänkin Munankuorimosaiikki-kirjan sain Moreenilta jo hyvän aikaa sitten. Nyt kun nukkekurssi on ohi, on aikaa taas näihin kirjakokeiluihinkin.

On hauskaa, että tarjolla on kirjoja, joissa esitellään tekniikoita ja materiaaleja, jotka ovat niin lähellä, ettei niitä välttämättä tule edes ajatelleeksi. Niin kuin munankuoret. Tällä hetkellä taloudessamme on kielto heittää munankuoria kompostiin, sillä niitä on hyvä olla olemassa, jos inspiraatio iskee.

Pirkko Kuuselan ja Sirpa Elorannan kirjassa esitellään selkeästi ja napakasti välineet (niitä ei paljon tarvita) ja tekniikat ja sen jälkeen on koko joukko erilaisia mallitöitä, joita voi kokeilla.

Tämä peili on yksi suosikeistani. Erityisesti silmääni miellyttää se, että kehyksen koko pintaa ei ole peitetty munankuorimosiikilla, vaan patina on jätetty näkyviin. Esineen luonne elää.

Kärsimättömän ja melko suurpiirteisen tekotapani tietäen epäilen kuitenkin, että minulta saattaisivat isommat munankuoritaiteilut jäädä tekemättä. Tällaiseen korunkokoiseen voisin yltää, mutta vain harjoittelun jälkeen.

Asia on nähkääs niin, että munankuorien kanssa työskentely vaatii malttia. Ja tietysti on hyvä, että jos on kirja, jossa on ohjeet, niin ne voisi myös lukea huolella. Älkää tehkö niin kuin minä, vaan malttakaa lukea...

Kuvittelin muistavani, mitä olin lukenut ja ryhdyin suinpäin tekemään. Kun tuskailin liimaisten näppieni kanssa, muistin, että kirjassa oli neuvottu käyttämään leivinpaperin palaa palasten paineluun. Mutta mokahan on lahja, vai miten se nykyhokema meneekään

Tämän kiven aloitin mukamas tarkemmalla tekniikalla, mutta huomasin pian, että parempi mennä kaikkein helpoimmalla tekniikalla näin alkuun ja tämänmallisen esineen kanssa. Sitten meni hermo ja päätinkin olla päällystämättä koko pintaa. Ja koska nyt on jostain syystä pakko kokeilla koko ajan Inka Gold -värejä, lätkin kiven pintaan kunnolla kultaa. Palasiin kokeilin Gelatos-värejä.

Koska painava ja kuitenkin vähän epätasainen kivenmurikka oli hankala käsiteltävä, tein suosiolla toisen kokeilun tasaiseen pintaan. Kuvasta näkyy, että kiire on ollut taas: pohjan maalipinta ei tosiaankaan ole tasainen.

Halusin kokeilla, miten akryylivärit toimivat munankuoripinnalla, mutta näin jälkikäteen täytyy sanoa, että valkoinen mustalla ja vain pelkkää lakkaa (ja ehkä ihan pieni blingbling-kohta johonkin) olisi toiminut paremmin. Mutta eihän sitä kokeilematta tiedä.

Kirjan ohjeilla pääsee oikein hyvin kiinni tekniikkaan ja lisäinspiraatiota löytyy googlaamalla ja tietenkin Pinterestistä, You Tubesta ja ties mistä.

Kelpo kirjaa tutkaillessani jäin miettimään, onko prosessi ollut hiukan liian kiireinen - esimerkiksi kannen olisin toivonut mietitymmäksi. Ja jos olisi voinut toivoa, olisin mieluusti lukenut jotain tekniikan historiasta, kun kerran on sanottu, että se on vanha.

Kokeilkaa ihmeessä, mutta varatkaa aikaa. Iltapuhteen viimeisillä tunneilla munankuorien kanssa ei kannata ruveta sähläämään. Ei varsinkaan, jos päällystettävä esine on iso ja kuvittelee saavansa sen valmiiksi käden käänteessä.

Uusi vuosi, uudet projektit

Nukkepuuhien ohella sain ennen h-hetkeä (eli jouluaattoa) hipoen valmiiksi  pitsineuleiset säärystimet, yhden pipon ja yhdet rannekkeet. Kaikki helppoja, tietenkin.

Joulun jälkeen aloin neuloa perussäärystimiä seiskaveikasta, kun varastoista sattumalta löytyi lahjansaajaa miellyttävä väri. Neuloessa tuli taas todetuksi, että on melkoisesti väliä sillä, minkävärisestä ja minkätuntuisesta langasta neuloo. Väri on kiva, mutta seiskaveikka ei tunnu ollenkaan mukavalta käsissä. Onko se aina tuntunut näin karkealta?

Kyllä säärystimet ennen pitkää valmistuvat, mutta seuraava neule on kyllä taatusti jotain muuta lankaa. Todennäköisesti tartun johonkin Puikkomaisterin sukkakirjan ohjeista. Säärystinlankoja varastoista penkoessani löysin läjän lankoja (Sisu), joita vuosia sitten ostin sormikkaita varten.

Nämä sormikkaat eivät ole teknisesti mitenkään taidokkaat, mutta tärkeät ihan muista syistä. Haastattelin tekstiilitaiteilija Maiju Ahlgrénia kymmenisen vuotta sitten. Siinä yhteydessä ihastelin hänen kotisivuillaan olevia kirjoneulesormikasmalleja ja kysyin, mistä mallin voisi saada. Kun niitä ei ollut saatavilla, Maiju lupasi opettaa minulle. Silloin tein ensimmäiset (kirjo)neulesormikkaani. Kun olin tehnyt ensimmäiset jämäjämälangoista, lupasin itselleni, että saan seuraaviin ostaa uudet langat. Niistä langoista tein nuo sormikkaat.

Ja lankojahan jäi, sillä intouduin ostamaan tosi monta kerää... Ne kerät löysin ja keksin, että niistäpä voin tehdä kirjan ohjeella Peppi-jämälankasukat. Vaivauduin oikein punnitsemaan langat ja kirjasin luvut ja värimallit.

Kuudestatoista väristä varmaan saa aikaiseksi aika mukavat sukat. Raitoja en ole vielä suunnitellut, sen teen, jahka saan tikuteltua ne säärystimet valmiiksi.

Pikkuleipiä ja joulupapereita

Viime kuukausi on sujunut monenlaisessa pienessä ja vähän isommassakin puuhassa. Viime viikonloppuna matkasin kymmenettä ja viimeistä kertaa Jyväskylään nukkemuotoilua opiskelemaan. Siitä myöhemmin sekä blogissa että ensi vuoden puolella myös Taito-lehdessä.

Tämän mainion aasinsillan avulla pieni piipahdus Tampereen kädentaitomessuille. Tällä kertaa aikaa oli ihan liian vähän käytettäväksi tarkasta etukäteissuunnitelmasta huolimatta. Olen päättänyt, että uusia lankoja ja kankaita en osta, ellei mielessä ole selvää suunnitelmaa käytöstä. Monen vuoden kokemuksella tiedän, että "voi miten ihania lankoja" -ostos johtaa ajan mittaan hallitsemattomaan lankakaaokseen, koska en ole mikään neulojaihme. 

Olen jo monet vuodet ollut Taito-lehden lukija ja muutaman vuoden myös - suureksi ilokseni  - avustaja. Siksi tietenkin piipahdan Tampereellakin heti alussa lehden osastolla. Olikin hauska ja värikäs tänä vuonna.

Kävin siis lähinnä hipelöimässä lankoja ja pohtimassa kankaiden äärellä, mutta loppujen lopuksi ostokseni koostuivat lähinnä muutamista lahjoista ja taidetarvikkeista. Netmannerin (nykyään yksityisasiakkaille Konstashop.fi) osastolle pysähdyin pitkäksi toviksi seuraamaan uusien tuotteiden esittelyä.

Taulujen taustana käytetyt pellavan väriset pohjat näyttivät näppäriltä, niitä voisi varmasti käyttää muunkinlaisten töiden taustoiksi. Niitä on  saatu jo nettikaupankin puolelle.

Viime kuun puolelle osui myös iloinen perhetapahtuma eli vanhemman poikamme ja hänen tyttöystävänsä kihlaus. Melko lyhyellä varoitusajalla tulevan miniäni kotona järjestettiin pienet kihlajaiset. Pitihän sinne yrittää jotain väkertää...

Jotain romanttista piti tietenkin tehdä, ja tässä tulos. Gluteenittoman taikinaohjeen nappasin mainiosta blogista Gluteenitonta leivontaa ja koristeet tietysti romanttisesti vaaleanpunaista ja pitsiä. 

Nukkepuuhien lisäksi mihinkään isompiin käsitöihin ei oikeastaan ole jäänyt aikaa. Pari joululahjaa on valmiina, mutta niitä ei voi täällä esitellä. Joulukortitkin on jo lähetetty, mutta yksi malli oli vielä kuvattavissa. Nopeat mallit olivat tänä vuonna valttia.

Tänään ryhdistäydyin sen verran, että painoin nopeasti muutaman lahjapaperiarkin. Pitkään jatkunut flunssa on lähinnä pitänyt kuumien juomien ja höyrytyskattilan äärellä pois töistä ja kaikesta muustakin.

Nyt pitäisi alkaa kaivella kaappien kätköstä jo valmiina odottavia lahjoja paketointiin. Ja neuloa vielä yksi joululahja.

Nukkehommia

Mihin aika livahtaa? Kun olisi aikaa kirjoitella blogia, huomaa ettei olekaan tarvittavia kuvia. Eikä niitä kannata ottaa iltamyöhällä. Pitäisi siis muistaa kaivaa kamera ja kuvattavat esiin viikonloppuna tai etätyöpäivänä. Joskus olenkin työjuttuja naputellessani havahtunut ikkunasta kurottavaan yllättävään valonsäteeseen ja jättänyt toviksi työt sikseen ja ottanut kiireesti jokusen kuvan.

Nukkekurssi lähestyy uhkaavasti loppuaan, enää on jäljellä kaksi kokoontumiskertaa Jyväskylässä. Nyt on ollut useamman viikon tauko, mikä tarkoittaa sitä, että pitäisi saada jotain edistymäänkin.

Tarmonpuuskassani tein rivakkaan tahtiin valmiiksi elokuussa kesken jääneen Nappiladyn.
Istuin oli tuolloin vielä mietinnässä, mutta käydessäni lelukauppa Tingelingissä löysin sieltä aika mukavan tuolin. Sitä pitää vain tuunata - harkitsen minikokoisia neulegraffiteja.

Nukkemuottien valmistelu oli hermoja raastavaa puuhaa aloittelijalle, ja valu jännitti tolkuttomasti. Tuleeko siedettävä nukkeaihio tai edes ehjä? 

Suureksi helpotukseksi päät onnistuivat hyvin ja kädet kohtalaisesti. Jaloista tuli kamalat, koska en ollut osaanut petata niitä hyvin.  Jalkamuotti lensikin roskiin.

Savimalline kärsi loppujen lopuksi kovia ja siltä irtosi rintalasta ja osa kaulaa. Se oli tehtävänsä tehnyt, mutten raaskinut heittää sitä pois ainakaan vielä.

Siinä se möllöttää kasvot alaspäin ja jännitys on kova: onnistuuko vai ei?

Onnistui, onnistui! Mikä helpotus, iso työ, tuska ja pakerrus ei ollut turhaa, tästä päästiin jatkamaan muottiin valua.

Kun paperimassapäät olivat kuivuneet, oli kiinnostavaa huomata, että erilaiset massat tuottivat kuivuessaan erilaisen tuloksen. Toinen kutistui yllättävänkin paljon.

Posliinipäiden kanssa työskentely hermostutti aluksi niin paljon, että tuskin uskalsi hengittää. Tässä vaiheessa päät (ja jäsenetkin) ovat vielä ehjiä, mutta vielä on maalausvaihe jäljellä...

Tässä paperimassapäät melkein valmiiksi maalattuina. Aloin työstää punapäätä eteenpäin. Kerran nukke putosi maahan ja käsi katkesi. Sen sain liimattua hyvin. Sitten murtui selkäpuoli. Onneksi senkin sai korjattua. Ja pukuhan peittää paljon.

Siinähän nyt on, pitsipukuinen Olivia van Tassel. Hienon tuolin sain ostaa Ailalta.

Lukulistalla: 100 kudottua ruutua + kuukauden härpäke 6

Joskus kevätpuolella keksin jostain blogista kudontakehyksen. Mitenkään hankalaa sellaisen teko ei toki ole, mutta miten nyt sitten tulinkin taaas härpäkkeen tilanneeksi. Kun se oli niin näpsän kokoinen - ja kun olen tunnetusti innostunut kokeilemaan...

Huomasin jo tuolloin, että aiheesta olisi kirjakin. En viitsinyt tilata, koska arvelin, ettei siinä nyt voisi olla mitään hurjan kiinnostavaa. Sitten huomasin, että se tulee Moreenilta suomeksi ja innostuin. Sain kirjasta arviokappaleen ja kas, sepä ei ole ollenkaan hassumpi.

Kirjassa on ohjeet kehyksen rakentamiseen, joten nikkarointihenkiset voivat ryhtyä toimeen. Sen jälkeen annetaan ohjeet kolmin- ja kaksinkertaisen loimen luomiseen ja kutomiseen. Ja sitten on vino pino ohjeita: peruspalttinan lisäksi on raesidosta, ruutua, raitaa, siksakkia ja ties mitä muuta.

Kehyskudonta on varsin helppoa, mutta niin kuin aina, oman käsialan ja erilaisten lankojen kanssa taiteilu vaatii harjoittelua.

Kuvassa on palttinatilkku huovuttuvasta langasta, tweed-tyyppisestä ja tuollaisesta peruslangasta, josta olen tainnut neuloa kaulahuivin joskus. Huovuttuva lanka on kehyskudonnassa hieman kenkkuileva, varsinkin jos purkaa teelmäänsä. Jahka teen useampia tilkkuja kyseisellä langalla, aion myös huovuttaa tilkut pesukoneessa ja katsoa, minkälaisia niistä tulee.

Kun ohjeita kerran oli, piti toki kokeilla jotain muutakin. Kohoruutu näkyisi paremmin, jos olisin käyttänyt kahta lankaa, mutta saa siitä käsityksen näinkin.

Laskujen kanssa pitää olla tarkkana, muuten kuvion kanssa menee helposti sekaisin. Toisaalta tilkku on sen verran pieni, ettei uudestaan tekemisessäkään mahdottoman kauan mene aikaa.

Jotain hieman erilaistakin piti kokeilla ja valitsin kukonaskeleen. Tarkkuutta vaati tämäkin, mutta tulos on aika  hauskan näköinen.

Villalankojen jälkeen päätin kokeilla jotain muuta lankaa ja valitsin pellavan. Villan pieneen joustoon jo tottuneena kieputin loimen liian kireälle ja kutominen oli hivenen hankalaa. Hankaluudesta huolimatta pidin erityisesti tästä pellavatilkusta ja mietin jo vähän jatkosuunnitelmia.

Kirjassa on laaja tilkkugalleria, joissa on leikitelty erilaisilla väreillä ja värikontrasteilla. Gallerian kuvista näkee hyvin osviittaa, miten eri värit käyttäytyvät sekä yhdessä että erilaisissa sidoksissa. Mallitöitäkin on muutama, mutta mallitöitä hyödyllisempinä pidän ohjeita ja tuota galleriaa.

Tietenkin ilman tätäkin härpäkettä ilman voi elää, mutta innostuin kyllä kehyksestä, kun kokeilin kirjan ohjeita. Arvelen, että siitä on hyötyä nimenomaan kokeilujen tekemisessä ja kun ideat alkavat pulputa, saatan tehdä tilkuista jotain isompaakin.

Näyttelyssä Jyväskylässä

Olen tainnut mainita nukkemuotoilukurssin melko monta kertaa syyksi siihen, etten ole tehnyt sitä tai tätä. Päivätyö tietenkin on myös melkoisen iso syy...

Kun matkaamme Jyväskylään kurssille, ei sielläkään kovin paljon muuta ehdi kuin olla kurssilla. Perjantaina kipitetään suoraan bussilta Kivääritehtaalle ja sunnuntaina suoraan Kivääritehtaalta busille. Lauantai on ainut päivä, jolloin ehtisi johonkin. Pikkuongelma on siinä, että kaikki käyntikohteet tai pikkukaupat eivät suinkaan odottele meitä vaan menevät kiinni niin aikaisin, että niihin ei ehdi. Alkuun ei kyllä olisi oikein jaksanutkaan tehdä mitään.

Nyt kun tottumus on tuonut pikkuhiukkasen puhtia, on listalla kurssin, nukkumisen ja syömisen lisäksi vähän jotain muuta. AaltoAlvari on testattu - se menee vasta kuudelta kiinni. Kaarina on ehtinyt sinne jopa kahdesti.

Kun Kaarina meni reippaasti vesijuoksemaan toissakerralla, me Eijan kanssa menimme Keski-Suomen museoon katsomaan Aino Kajaniemen näyttelyä Läheltä kauas. Hieno näyttely, kerta kaikkiaan. Yli viisikymmentä työtä - kuvakudoksia ja ryijyjä - jotka Kajaniemi on tehnyt viimeisen viiden vuoden aikana!

Koska Keski-Suomen museossa sai kuvata, saan tähän esille muutaman makupalan näyttelystä. Näyttely on auki 18.10. asti, joten sielläpäin liikkuvat ehtivät vielä käymään. Kannattaa, ilman muuta.

Havinaa 2

Ilo

Luotain

Mahdollisuus 2

Luottamus

Polku

Sirkus