tiistai 12. tammikuuta 2016

Lukulistalla: Munankuorimosaiikki

Tämänkin Munankuorimosaiikki-kirjan sain Moreenilta jo hyvän aikaa sitten. Nyt kun nukkekurssi on ohi, on aikaa taas näihin kirjakokeiluihinkin.


On hauskaa, että tarjolla on kirjoja, joissa esitellään tekniikoita ja materiaaleja, jotka ovat niin lähellä, ettei niitä välttämättä tule edes ajatelleeksi. Niin kuin munankuoret. Tällä hetkellä taloudessamme on kielto heittää munankuoria kompostiin, sillä niitä on hyvä olla olemassa, jos inspiraatio iskee.

Pirkko Kuuselan ja Sirpa Elorannan kirjassa esitellään selkeästi ja napakasti välineet (niitä ei paljon tarvita) ja tekniikat ja sen jälkeen on koko joukko erilaisia mallitöitä, joita voi kokeilla.


Tämä peili on yksi suosikeistani. Erityisesti silmääni miellyttää se, että kehyksen koko pintaa ei ole peitetty munankuorimosiikilla, vaan patina on jätetty näkyviin. Esineen luonne elää.


Kärsimättömän ja melko suurpiirteisen tekotapani tietäen epäilen kuitenkin, että minulta saattaisivat isommat munankuoritaiteilut jäädä tekemättä. Tällaiseen korunkokoiseen voisin yltää, mutta vain harjoittelun jälkeen.

Asia on nähkääs niin, että munankuorien kanssa työskentely vaatii malttia. Ja tietysti on hyvä, että jos on kirja, jossa on ohjeet, niin ne voisi myös lukea huolella. Älkää tehkö niin kuin minä, vaan malttakaa lukea...

Kuvittelin muistavani, mitä olin lukenut ja ryhdyin suinpäin tekemään. Kun tuskailin liimaisten näppieni kanssa, muistin, että kirjassa oli neuvottu käyttämään leivinpaperin palaa palasten paineluun. Mutta mokahan on lahja, vai miten se nykyhokema meneekään


Tämän kiven aloitin mukamas tarkemmalla tekniikalla, mutta huomasin pian, että parempi mennä kaikkein helpoimmalla tekniikalla näin alkuun ja tämänmallisen esineen kanssa. Sitten meni hermo ja päätinkin olla päällystämättä koko pintaa. Ja koska nyt on jostain syystä pakko kokeilla koko ajan Inka Gold -värejä, lätkin kiven pintaan kunnolla kultaa. Palasiin kokeilin Gelatos-värejä.

Koska painava ja kuitenkin vähän epätasainen kivenmurikka oli hankala käsiteltävä, tein suosiolla toisen kokeilun tasaiseen pintaan. Kuvasta näkyy, että kiire on ollut taas: pohjan maalipinta ei tosiaankaan ole tasainen.

Halusin kokeilla, miten akryylivärit toimivat munankuoripinnalla, mutta näin jälkikäteen täytyy sanoa, että valkoinen mustalla ja vain pelkkää lakkaa (ja ehkä ihan pieni blingbling-kohta johonkin) olisi toiminut paremmin. Mutta eihän sitä kokeilematta tiedä.


Kirjan ohjeilla pääsee oikein hyvin kiinni tekniikkaan ja lisäinspiraatiota löytyy googlaamalla ja tietenkin Pinterestistä, You Tubesta ja ties mistä.

Kelpo kirjaa tutkaillessani jäin miettimään, onko prosessi ollut hiukan liian kiireinen - esimerkiksi kannen olisin toivonut mietitymmäksi. Ja jos olisi voinut toivoa, olisin mieluusti lukenut jotain tekniikan historiasta, kun kerran on sanottu, että se on vanha.

Kokeilkaa ihmeessä, mutta varatkaa aikaa. Iltapuhteen viimeisillä tunneilla munankuorien kanssa ei kannata ruveta sähläämään. Ei varsinkaan, jos päällystettävä esine on iso ja kuvittelee saavansa sen valmiiksi käden käänteessä.

4 kommenttia:

  1. Hei! Olen toinen kirjan tekijöistä eli SirpaE. Oli kiva lukea tekijän kokemuksia kirjasta. Tuolla FBn puolella ja blogissa kerron lisää aiheesta aina silloin tällöin eli FB https://www.facebook.com/munankuorimosaiikki/ ja blogi https://munankuorimosaiikki.wordpress.com/
    Tuonne blogiin tulee myöhemmin jotain myös historiasta, joka kirjasta kokonaan puuttui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sirpa ja kiitos kommentista ja linkeistä:-) Historiatausta tosiaan kiinnostaa, mukavaa, että tietoa on tulossa. Kiintoisa tekniikka ja materiaalien helppo saatavuus on plussaa - ei ole niin korkea kynnys kokeilla, kun tietää, että uutta materiaalia ei tarvitse lähteä tilaamaan nettikaupasta;-)

      Poista
    2. Se on totta, että alkuun pääsy ei ole välineistä kiinni ja luovuudella pääsee pitkälle. Hyvää jatkoa ja luen aina mielelläni sinun kirjatestauksiasi.

      Poista
    3. Kiitos, kivaa kuulla, että kirjatestauksilla on ainakin yksi lukija:-) Hyvää jatkoa sinullekin.

      Poista