Tekstiilin veistäjä

Onneksi huomasin ajoissa Galleria Sculptorissa Pauliina Turakka Purhosen näyttelyn Danse Macabre .. ja muita tansseja. 
Tämä esittelytekstin kohta jäi erityisesti mieleeni: "Sattuman muovaavat rakenteemme. Myös edellisten sukupolvien taakat jäävät meidän lihasmuistiimme. Kokonainen kaapisto luurankoja ohjailee elämää ja vaikuttaa tekemisiimme, tunteisiin ja päätöksiin jopa."
En ryhdy selittelemään - käykää katsomassa. Omia suosikkejani ovat Lauteilla sekä Sulotar ja Putto, josta on kuvassa yksityiskohta.

Vaatevallankumouksessa vaaditaan vastuullisuutta

Perjantaina 24.4.  vietettiin toista kertaa Vaatevallankumousta. Vallankumouksen pontimena on järkyttävä onnettomuus: Kaksi vuotta sitten Plaza Rana -tehdasrakennus romahti Bangladeshissa. Onnettomuus vaati 1 133 uhria ja yli 2 000 loukkaantui. Kampanja on levinnyt vauhdikkaasti, sillä siihen osallistuu kymmeniä tuhansia ihmisiä yli 70 eri maassa.

Kampanjaan Suomeen tuonut Heidi Korva kertoi tyytyväisenä, että Suomessa innostus on ollut maailmanennätysluokkaa - täällä järjestettiin 50 eri tempausta, pohjoisin Muoniossa. 

Hyvä niin. Yleensähän on niin, että kun jossain tapahtuu onnettomuus, se herättää kunnolla vasta silloin, kun uhrien joukossa on suomalaisia. Kahden vuoden takainen onnettomuus on tullut kirjaimellisesti iholle: voi hyvinkin olla, että olen pitänyt päälläni t-paitaa, jonka on ommellut joku noista tehtaassa kuolleista ompelijoista. 

Sanomatorin Vaatevallankumous-tapahtumassa kampanjasta kertoivat Heidi Korva ja Elisa Kärki.

Minusta paikkaamisessa ja parsimisessa on ideaa. Varmaan sen vuoksi Korjaussarjakollektiivin ajatukset vaatteiden hellimisestä ja huoltamisesta kolahtivat. Vaatevallankumouspäivänä kollektiivilaisilla oli tapahtuma Porthaniassa. Kävin ottamassa kuvia Taito-lehden juttua varten ja juttelin kollektiivilaisten kanssa. 

Raskas mieli

Alkuviikosta tuli eteen päivä, jolloin mikään ei enää töiden jälkeen huvittanut. Ajatukset ja harmin aiheet pyörivät päässä, mutta silti oli olo kuin suossa tarpovalla.
Ei huvittanut mennä mylläämään yrttimaalle, ei huvittanut tarttua yhteenkään kirjaan eikä - ja tämä oli huolestuttavinta - huvittanut tarttua yhteenkään käsityöhön.

Olin jo melkein taipumassa siihen vaihtoehtoon, että rojahdan sohvalle murehtimaan ja märehtimään. Sitten päätinkin viimein kokeilla jotain 21Secrets -työpajojen ideoista ja purkaa harmia ulos art journalin sivuille. Ja se toimi! Menin illalla nukkumaan paljon tyynemmällä mielellä.

Kas kummaa

Aloitetaan vaikka tällä: keskeneräinen neule ja art journal -sivu. Vielä muutama vuosi sitten en olisi kuvitellutkaan, että opettelen neulomista (ei mitään kovin monimutkaista kuitenkaan;-) tai että innostun opettelemaan piirtämistä ja leikkimään väreillä. Ensimmäisellä art journal -kurssilla en ymmärtänyt puoliakaan kokeneitten konkareitten puheista. Sekaisin menivät gessot, mistit ja muut. Mutta Peony and Parakeetin Päivi on niin mainio, että se oli menoa.

Mikä kaikessa on parasta? Se, että huomaa voivansa sekä innostua uudesta että oppia uutta. Vaikka ei olekaan syntynyt puikot tai sivellin kädessään.