Pääneuroosi

Sormet Paperclay-massassa mietin tänä iltana, mikä ihme minut houkutti Nukkemuotoilu-kurssille. En ole kummoinenkaan maalari, kolmiulotteinen hahmotuskykyni on vähäinen enkä ole harrastanut minkäänmoista muotoilua. No, ehkä joskus hurjan kauan sitten olen tehnyt muovailuvahoilla jotain, mutta todisteita ei ole jäljellä...

En osaa selittää. Ensimmäinen kangasnukkekurssi pari vuotta sitten vain oli niin hauska. Sitten tulivat Piitun kurssit ja nyt istun vielä kahdeksana viikonloppuna bussiin ja matkaan Jyväskylään opiskelemaan. 

Tämä pää valmistui ensimmäisenä viikonloppuna kovan ähertämisen jälkeen.

Aloitin melko suuresta päästä (noin 6 cm korkea), koska olin muotoillut aiemmin ainoastaan yhden pään. 

Seuraavana viikonloppuna olivat vuorossa kädet ja jalat ja niiden liittäminen vartaloon.

Liittäminen sujui niin hankalasti, että hetken jo mietin, jääkö nukkeparka tyystin ilman käsiä ja jalkoja. Oma lukunsa oli nuken osien kuljettaminen kotiin - varjelin nukkepussukkaani tarkasti bussijonossa ja koetin katsoa, etteivät ryysijät aiheuttaisi isompaa tuhoa. Nyt on jäljellä vielä maalaamista ja nuken vaatettamista. 

Mutta ei tässä vielä kaikki! Koska muotoilu on minulle niin uusi juttu, päätin, että on harjoiteltava ja yritettävä tehdä pienempää. Maanantai-iltana muovailin kolme päätä: kaksi ensimmäistä painelin takaisin massapalloksi, sillä kummastakin onnistuin söhräämään jonkin kohdan kriittisessä vaiheessa. Kolmannen pään säästin. Se on noin 2,5 cm korkea ja näyttää näin alkuvaiheessa minusta samurailta. 

Eilen onnistuin tekemään jo ensimmäisestä päästä jonkinlaisen. Paino sanalla jonkinlainen. Mitta kolmisen senttiä. Se tuntuu olevan sukua Pääsiäissaaren patsaille. Olin jo aikonut pitää tauon, mutta sitten iski pääneuroosi ja tein tänään kolmannen pään. Edellisten iltojen kokemuksen perusteella arvelin, että tässä vaiheessa on vielä syytä tehdä vähän isompaa. Tulos oli nelisenttinen eikä ihan mahdoton. Ehkä kaikki saavat jossain vaiheessa vartalotkin.

Viikonloppuna voisi tehdä vaihteeksi jotain muuta. Morsingot ovat kasvaneet aika hyvin, ehkä pitäisi vähän värjäillä...

Näyttelyitä ja kiirusta

Elokuu tuli jo ja heinäkuun härpäkekin vielä puuttuu... Mutta kyllä sekin tulee, joskin myöhässä - toivottavasti kuitenkin tämän kuun puolella.

Kiirusta on aiheuttanut tietenkin se, että työt alkoivat. Kun työmatkoihin hupenee julkisilla kesäaikaan kaksi tuntia ja huonommilla keleillä vielä enemmän, ei sitä päivää loppujen lopuksi hitaalle tekijälle kovin paljon jää.

Toinen aikataulutaiteilua aiheuttanut seikka on viime viikonloppuna alkanut Nukkemuotoilun ammatillinen lisäkoulutus. Perjantaina bussilla Jyväskylään ja sunnuntaina takaisin. Tämä toistuu vielä yhdeksän kertaa tämän syksyn aikana.

Mukana on todella taitavia tekijöitä, joiden tekniikkaa olisi kiva ehtiä seurata, mutta  jos rupeaa tuijottelemaan, ei ehdi itse tehdä. Kun on ihan noviisi ja vielä hidas sellainen. Mutta kiinnostavaa oli ja kivaa on se, että mukana on hyvät kässäkaverit Kaarina ja Eija, joiden kanssa olen opiskellut työväenopistossa seitsemän vuotta.

Kurssista myöhemmin lisää, nyt pieni katsaus pariin näyttelyyn.
Hämeenlinnan taidemuseon Martta Wendelin -näyttelystä on ollut useampikin juttu lehdissä, mutta minä suuntasin Hämeenlinnaan enemmänkin Laila Karttusen vuoksi.
Karttusen kirjontamallikirja on ollut hyllyssäni vuosia, ja tuumasin, että kuvakudoksia olisi mukava päästä katsomaan, ei niitä niin usein ole näytteillä.

Museossa ei saanut kuvata eikä korttejakaan ollut. Sähköpostitse kyselin, olisiko mitään kuvia saatavissa ja siellä ystävällisesti käytiin ottamassa kuvat ja lähetettiin minulle. Isot kiitokset Kirsi Soiniselle Hämeenlinnan taidemuseoon:-)

Kaupunki on 1930-luvun alusta, Kolme neitoa vuodelta 1944 ja Tuhkimo vuodelta 1974.

Kuvakudos on minusta kiehtova tekniikka. Vaikka näyttely oli pieni, siihen oli mukavasti valittu töitä eri vuosikymmeniltä. Jos aihe yhtään kiinnostaa, niin näyttely kannattaa ehdottomasti katsoa. Samalla lipulla näkee myös perusnäyttelyn ja laajan Martta Wendelin -kesänäyttelyn. Syyskuun 27.9. asti on aikaa Hämeenlinna-visiittiin, jos nuo näyttelyt haluaa nähdä.

Kuusikymmentäluvulla syntyneelle Vapriikin Revontuli-näyttely on hauska väripläjäys.

Värikkäitä vaatteita katsellessani muistelin koulunaloittamisasuani: apilakuvioinen oranssi housupuku, vihreä lakki ja vihreät kengät ynnä laukku. En ole tainnut soinnuttaa enää myöhemmin asusteita niin sävy sävyyn...

Lomakässän saldoa

Lomaa on jäljellä enää muutama tunti. Jälleen kerran tuntui siltä, että kässäpuolella pääsin jonkinlaiseen vauhtiin vasta viime metreillä. 

Jotain sentään tuli tehdyksikin, enimmäkseen pientä, mutta kumminkin. 

Olen pitkään ajatellut ommella itselleni aasialaistyylisen essun tai kaksi Hääräämön ohjeella. Koska nukkemuotoilun kurssi lähestyy, ompelin viimein itselleni ne essut: kun yksi likaantuu, toinen on puhtaana odottamassa.

Vielä pidempään olen suunnitellut tekeväni kestohedelmäpusseja. On vain aina jäänyt ajatusasteelle, kun ryhtyminen on niin vaikeaa! Nyt tuli niitäkin.

To do -listalla on ollut myös veljen lapsuusajan nallen korjaaminen. Lupasin tehdä, kun loma alkaa... Nalle sai uuden kuonon, etutassujen polkuanturat ja silmät.

Tilasin itselleni keväällä art journal -kurssin 21 Secrets. Lähinnä sen vuoksi, että yksi kurssin opettajista on Peonyn ja Parakeetin Päivi. Nimen mukaisesti opettajia on 21 ja opetusvideoita paljon. Läheskään kaikkia en ole  vielä edes katsonut, mutta ehdottoman kiinnostavalta vaikuttaa. Yhden opettajan opetusvideoissa tehtiin kansio. Minä tein kansion väripapereita varten. Kivaa oli tehdä.

Menen elokuulla haastattelemaan ihmistä, joka on muun muassa tehnyt amigurumikirjoja. Päätin virkata elämäni ensimmäisen amigurumin. Tällainen siitä tuli:

Kaikkein iloisin kesän kässähommistani olen siitä, että sain huovutettua seinävaatteen ja pääsin viimein sopuun itseni kanssa kutomapuuhissa. Seinävaatteessa on vielä applikointia ja kirjomista, mutta isoin homma on kuitenkin tehty. Mutta sen tiedän, etten enää ryhdy huovuttamaan isonpuoleista työtä (100 cm x 150 cm ) kontallani keittiön lattialla. 

Kokeiluloimenikin edistyi, kun annoin viimein itselleni luvan vain kokeilla ilman tarkkaa pohdintaa lopputuloksesta. 

Huomenna sitten alkaa loman jälkeinen elämä. Ja ensi viikonloppuna alkaa nukkemuotoilun kurssi Jyväskylässä.

Vielä ehtii

Olen käynyt Espoon työväenopistossa varsinkin seitsemän viime vuoden aikana aika monta kurssia ja ollut aika monen opettajan opissa. Harmittavan harvoin kuitenkin pääsee näkemään, mitä opet tekevät, kun panevat pystyyn näyttelyyn. Nyt siihen on mahdollisuus vielä parin päivän ajan: Lasipalatsin näyttelytilassa on Ulla Karsikkaan, Leena-Kaisa Loukojärven, Jaana Sahan ja Jaana Sallisen töitä. 

Napit ovat kivoja. Tämä Jaana Sallisen nappi vaatisi tosi mahtavan palttoon. 

 Ryijyn ei tarvitse olla puolen seinän kokoinen ja suorakaiteen mallinen, niin kuin Ulla Karsikkaan työ osoittaa.

Pari esimerkkiä Jaana Sahan töistä. Kangaspuut alkavat huudella luokseen, kun Jaanan kudonnaisia katselee.

Seuraavassa kuvassa on yksityiskohta Leena Loukojärven työstä. Näin sen ensimmäisen kerran jo ennen näyttelyä ja ihastuin jo silloin sen rauhoittavaan tunnelmaan.

Ja entäs tämä nyplätty mekkonen! En ole ikinä uskaltautunut kokeilemaan nypläystä. Ehkä pitäisi.

Kässäkirjoja odotellessa 2

Tapaan piipahtaa kirjakaupassa ohi kulkiessani, vaikken mitään olisi vaillakaan. Ja tietysti katsastan, onko kässäkirjahyllyllä jotain uutta.

Moreenin kässä- ja kädentaitokirjoista on tupsahtanut kauppoihin jo Kaunista koukkuamalla. Se kiinnostaisi, sitä jo hiukan selailinkin. Olisi kiva kokeilla koukkuamista muuhunkin kuin kämmekkäisiin ja rasoihin. 

Moreenin luettelosta olen iskenyt silmäni muutamaan muuhunkin kirjaan...

Tulossa on esimerkiksi Pirkko Kuuselan ja Sirpa Elorannan Munankuorimosaiikki ja Katri Oikarisen Luo aarteita vanhoista kirjoista. 

Munankuoria kertyisi materiaaliksi ihan itsestään ja eikä vanhoja kirjojakaan tarvitse kaukaa etsiä. Hyvät ideat kiinnostavat aina, joten katsastan nuokin kirjat.

Amsterdamissa ollessamme hotellimme oli kirjakaupan vieressä. Sieltä raahasin kotiin kirjan A World of Artist Journal Pages. Tuhat kuvaa 230 taiteilijalta! Ajattelin, että sitä on kiva selailla, kun omasta kynästä ei irtoa yhtään mitään...

Kesäistä kudeurakointia

Koulu- ja opiskeluaikoina kudoin melko monta räsymattoa. Se oli mukavaa puuhaa, ja se mukavuus oli mielessäni, kun jokunen vuosi sitten Luksiassa opiskellessani oli vuorossa mattojen kutominen.

Silloin havahduin oikein kunnolla siihen, että ennen kuin pääsee heittelemään kepeästi sukkulaa, on tehtävä monta työvaihetta. On luotava loimi ja rakennettava kangas kangaspuihin. On suunniteltava, minkälaisen maton aikoo tehdä ja laskettava materiaalien menekit. Ja on kerättävä ja leikattava kuteet. Ja se on hidasta. Nuo kaikki vaiheet oli äiti tehnyt, jotta pääsin alle kaksikymppisenä kutomaan mattoja. Luksiassa se kaikki piti tehdä ihan itse, mikä oli erittäin silmiä avaavaa.

Olin koonnut (huomatkaa aikamuoto!) kasseihin ja pusseihin kaikenlaista t-paitaa ja muuta rikkinäistä vaatetta kudetarpeiksi. Mutta en ollut saanut toimeksi leikata niitä kuteiksi. Tällä lomalla ärsyynnyin ajelehtiviin pusseihin ja päätin tehdä koko homman urakalla.

Alkuun kävin kasan kimppuun saksien kanssa. Vähitellen kyllästyin homman hitauteen ja otin avukseni myös tilkkutyöalustan ja -leikkurin.

Mitä enemmän aikaa kului, sitä suurpiirteisemmin leikkasin. Välillä hylkäsin pienet vaatteen osat kokonaan...

Aikaa kului ihan riittävästi. Alla olevan keon lisäksi selvitin repimällä toisen mokoman kangaskudetta. Se oli onneksi nopeampaa. 

Jos joku vielä ihmettelee käsin kangaspuilla kudotun maton hintaa, voi miettiä sen vaatimia monia työvaiheita;-)

Terveisiä kanaalin varrelta

Liki viiden päivän reissulla Amsterdamissa ehtii aika paljon. Jos nilkka ei olisi alkanut valittaa, olisi ehkä ehtinyt vielä enemmän. Ensikertalaisina katsastettiin osa matkaoppaiden (jotka olivat hirveän tylsiä) suosituksista, kuten Rijksmuseum ja Van Gogh -museo. Punaisten lyhtyjen alue jätettiin väliin. Kukkatori ei tähän vuodenaikaan ole mikään ihmejuttu, ellei saa erityistä innoitusta kukkasipuleista.

Kädentaitopuolelta suosittelisin ehdottomasti museota, jota ei kovin paljon mainosteta: Tassenmuseum Hendrijke eli Museum of Bags and Purses. Esillä on yli 4 000 käsilaukkua, salkkua, lompakkoa ja kukkaroa. Myös materiaalien ja tekotapojen kirjo on melkoinen.

Rijksmuseumissa puolestaan on syyskuun lopulle näyttely New for Now, joka käsittelee muotilehtien esikuvia aikana ennen valokuvia. Kiinnostava sekin.

Rijksmuseum on niin iso, ettei sitä jaksa kerralla sulattaa. Kun vielä käytiin Haagissa Mauritshuis-museossa, oli sellainen olo, että on vietetty melko tavalla aikaa 1600-luvun kultakaudella. 

Haagissa tutustuttiin myös M. C. Escheriin. Mauritshuisia mainostetaan kovasti (ja onhan siellä Vermeerin Tyttö ja helmikorvakoru, joka on hieno), Escheriä aika niukasti. Mutta jos käsityskyvyn pyörälle paneva grafiikka yhtään kiinnostaa, kannattaa käydä katsomassa. Sitä paitsi palatsissa on vallan vinkeät kattokruunut, jotka on tehnyt  Hans van Bentem.

Kahden museon päivävauhti tuntuu olevan minulle ehdoton maksimi. Haagissa olisi ollut enemmänkin katsottavaa, mutta päätettiin valita viimeiseksi käyntikohteeksi Scheveningen ja Pohjanmeri. Vilpoinen vesi viilensi mukavasti väsyneitä jalkoja.