maanantai 22. kesäkuuta 2015

Nukkeja Fiskarsissa

Nukkeviikonloppu Fiskarsissa viikkoa ennen juhannusta oli melkoisen tiivis. Vaikka nuken osat olivat valmiina, riitti töitä. Varsinkin kun tekemäni nuket voi laskea yhden käden sormilla.




Tästä aloitettiin. Piitu oli järjestänyt kaiken valmiiksi, ei tarvinnut kuin istua paikoilleen ja aloittaa.



Kaarina, Pipsa ja Kirsi tekevät hiuksia nukeille paperinauhasta. 



Omalle Jane Eyre -nukellani on tukka päässä ja ylä- ja alakroppa yhdistettynä. Mutta aika oudolta nukke vielä näyttää ilman maalattuja kasvoja.



Kirsin nukke saa mustat kutrit. Hieno pitsikoristeinen mekko on vielä kesken.

Pipsan nukelle tulee hieno mekko. Ei uskoisi, mitä kaikkea talouspaperista saa laminoimalla aikaan.



Piitu-opettaja seuraa Ailan ja Kirsin maalaustyötä.



Nuken ilme muuttuu aika tavalla, kun silmät ja kulmat on maalattu. Mutta ei ole helppoa maalata pientä, kun ei ole muutenkaan mikään maalari.



Valmiit nuket. Kirsin nuken hameessa oli niin paljon maalattavaa, että käsien kiinnitys jäi kotihommiksi. Niin kuin näkyy, samasta lähtökohdasta syntyy ihan erinäköisiä nukkeja.



Siinä hän nyt on, Jane Eyreni korvakoruineen kaikkineen. Nyt pitäisi vielä keksiä, mihin se kotona panen.

5 kommenttia:

  1. mukava juttu! hienoja naisia!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Daameja oli hauska tehdä hyvässä seurassa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Annariina kehuista:-) Ja tosiaan Jyväskylässä jatketaan - meneekin koko syksy nukenteon merkeissä. Toivottavasti taitokin karttuu. Kärsivällisyyden karttuminenkin olisi kiva lisä, mutta en oikein usko, että suurpiirteistä kädenjälkeäni saadaan niin vain muutettua...

    VastaaPoista